Pinnan alla kuhisee – tekoälyn mahdollisuudet kiinnostavat ammatillisen koulutuksen opettajia

13.12.2023

Moni ammatillisen koulutuksen opettaja on kokeillut ja myös hyödyntänyt tekoälyä työssään, vaikka soveltumista opetukseen ja oppimiseen vielä pohditaan. Yhteiset käytänteet ja linjaukset tekoälyn hyödyntämiseen ovat oppilaitoksissa vasta muodostumassa, selviää Edulyzerin ja Oppiva Investin toteuttaman kyselyn vastauksista.

Kyselyyn vastanneista ammatillisen koulutuksen opettajista 66,5 prosenttia on käyttänyt tai kokeillut tekoälyyn perustuvia sovelluksia.

– Neljä viidestä kyselyyn vastanneesta ammatillisen koulutuksen opettajasta kertoo, että tekoälyn käytön opettelu on heidän mielestään hyödyllistä. Tämä kertoo valmiudesta tarttua uusiin asioihin. Isot joukot osoittavat kiinnostusta, eikä kyse ole enää vain teknologian varhaisista omaksujista, sanoo Reetta Paloheimo Oppiva Investistä.

Sovelluksista ylivoimaisesti eniten vastaajat ovat käyttäneet ChatGPT:tä (62,1%) ja tekoälyä hyödyntävää Bing-sovellusta (29,1%). Myös kuvia tuottavaa DALL·E 2:ta ovat monet käyttäneet (18,9%). Mainintojen perusteella opettajat ovat tutustuneet erilaisiin tekoälyyn perustuviin työkaluihin laajasti.

– Vastaukset kertovat varsin positiivisesta ja avoimesta suhtautumisesta, kun kyse on tekoälyn käytön opettelusta yleensä, hyödyntämisen mahdollisuuksista ja vastaajan kyvykkyydestä oppia käyttämään tekoälyä hyödyntäviä sovelluksia, Teuvo Sankila Edulyzerista sanoo.

Kysely oli avoinna marraskuussa 2023, ja siihen vastasi ammatillisesta koulutuksesta yhteensä 227 ammattialojen ja yhteisten tutkinnon osien opettajaa, koulutuspäällikköä ja oppilaitosten johdon edustajaa. Kyselyyn pyydettiin vastauksia myös perusopetuksesta ja lukioista. Kaikkiaan vastauksia kertyi 345.

Tekoälyyn perustuvien sovellusten hyödyntäminen opetuksessa on vielä varsin vähäistä

Miten usein olet käyttänyt tekoälyä seuraaviin käyttötarkoituksiin?
Yto-aineiden opettajat ovat olleet jonkin verran ammattiaineiden opettajia aktiivisempia tekoälyn hyödyntämisessä.

Vaikka vastaajat näkevät tekoälyn hyödyntämisessä mahdollisuuksia, suurin osa ammatillisen koulutuksen vastaajista ei ole lainkaan hyödyntänyt sovelluksia opetuksessa (67,4 %). Yli 80 prosenttia vastaajista ei ole opettanut oppijoille tekoälyyn perustuvien sovellusten käyttöä, eikä tekoälyn hyödyntämisestä ole kovinkaan paljon keskusteltu opiskelijoiden kanssa. Niin ikään luottamus siihen, että oman oppilaitoksen opettajat osaisivat hyödyntää sovelluksia opetuksen suunnittelussa tai opetuksessa näyttäytyy vielä vähäisenä.

Oppilaitoksissa pohditaan parhaillaan, miten tekoälyä hyödyntäviä työkaluja voisi hyödyntää opetuksessa.

Kun vastaajilta kysyttiin tekoälyn soveltumisesta käyttöön omassa työssä ja soveltuvuudesta opetuksessa käytettäväksi, vastauksissa näkyy epäröintiä.

– Vastauksista voi tulkita, että opettajat ovat vielä odottavalla kannalla. Ilmiö on jo hyvinkin tuttu, mutta ollaan vielä alkuaskelilla ja tarkkaillaan mitä tapahtuu. Yhteiset pelisäännöt puuttuvat, joten oppilaitoksissa ei oikein tiedetä, mitä voi tehdä ja miten uusia teknologioita voi hyödyntää, Sankila kuvailee.

Tulevaisuustaitojen opettelu tärkeää – samalla riskit puhuttavat

Tekoälyn käytön mahdollisuuksista koulumaailmassa vastaajat nostavat tärkeinä esiin kokeilukulttuurin ja ennakkoluulottoman tutustumisen, työelämän vaatimuksiin lukeutuvien tulevaisuustaitojen opettelun, uudenlaiset oppimisvalmiudet sekä lähde- ja mediakriittisyyden harjoittelun.

Riskeistä kysyttäessä vastaajat mainitsevat tekoälyn antamien vastausten luotettavuuden, arvioinnin vaikeutumisen, henkilötietojen keräykseen ja tietoturvaan liittyvät riskit sekä puuttuvat oppilaitoksen yhteiset käytänteet tekoälyn käyttöön.

– Erityisesti riskien kohdalla korostuu yhteisen kehyksen ja selkeiden yhteisten käytänteiden tarve, jotta tekoälyä voitaisiin turvallisesti hyödyntää. Ammatillisissa oppilaitoksissa näitä käytänteitä alkaa muodostua, sillä ammatillisessa koulutuksessa koulutuksen järjestäjät muodostavat rajatun joukon, jolla on jo erilaisia rakenteita ja hankkeita teknologiseen kehitykseen, Paloheimo sanoo.


Tekoälykysely ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja perusopetuksen opettajille

  • Vastauksia kyselyyn kertyi yhteensä 345
  • Vastaajista 227 edusti ammatillista koulutusta
  • Ammatillisen koulutuksen vastaajista 66,5% on käyttänyt tai kokeillut tekoälyyn perustuvia sovelluksia
  • Ammatillisen koulutuksen vastaajista 65,2% löytää useita tapoja hyödyntää tekoälyä omassa työssä
  • Tekoälyn käyttöön perustuvien sovellusten käyttöä on opetettu sekä ammatillisessa koulutuksessa että perusopetuksessa ja lukiossa vain vähän
  • Tekoälyn mahdollisuudet ja riskit näyttäytyvät samanlaisina sekä ammatillisen koulutuksen että perusopetuksen ja lukion vastauksissa.
  • Ammatillisen koulutuksen vastaajista 71,8% on lähes tai täysin samaa mieltä siitä, että tekoälyn hyödyntämiseen tarvittaisiin yhtenäinen linjaus esimerkiksi Opetushallituksen tai koulutuksen järjestäjän taholta.
  • Kyselyn ammatilliseen koulutukseen toteuttivat yhdessä Edulyzer ja Oppiva Invest marraskuussa 2023. Edulyzer teetti lisäksi kyselyn lukioon ja perusopetukseen.

Oppiva Investin yhteistyökumppani Edulyzer on erikoistunut kouluyhteisöistä kerättävän datan analysointiin. Edulyzer auttaa kouluyhteisöjä oppimisen, pedagogisen hyvinvoinnin ja pedagogisen toiminnan kehittämisessä.

Lisätietoa

Teuvo Sankila, Edulyzer
teuvo.sankila@edulyzer.com

Reetta Paloheimo

Reetta Paloheimo

Development Manager, market analyses

Tel. 045 114 9657
reetta@oppivainvest.fi


Contact us when you want information about vocational education and training, the development of teachers’ day-to-day work and the potential of technology in vocational education and training.

Voisit olla kiinnostunut myös

No posts