Erityistehtävänä ammatillinen osaaminen

Oppiva Invest on valtion omistama erityistehtäväyhtiö. Tarjoamme täydentävää rahoitusta yrityksille, joiden ratkaisut palvelevat ammatillisen osaamisen ja oppimisympäristöjen kehittymistä. Tavoitteena on, että ratkaisut uudistavat ammatillista oppimista, tukevat oppijaa ja opettajaa, ratkaisevat työelämän osaamistarpeita ja tuovat uusia, tämän päivän työkaluja oppilaitosten johtamiseen ja kehittämiseen.

Oppiva Invest Oy:n rahoitustoiminta päättyi toukokuussa 2024.
Uusia rahoituspäätöksiä ei enää tehdä.

Yhteiskehittämistä

Valtion erityistehtäväyhtiönä suhtaudumme intohimoisesti ammatilliseen osaamiseen ja oppimiseen sekä oppimista edistävään, innovatiiviseen teknologiaan ja digiratkaisuihin.

Haluamme haastaa yritykset ja oppilaitokset avoimeen yhteistyöhön! Esimerkiksi tuotekehityksen ja testauksen kumppanuudet yritysten ja oppilaitosten välillä synnyttävät aitoihin tarpeisiin vastaavia ratkaisuja.

Tarvitsemme tutustumista, aitoa yhteistyötä, yhteisiä pohdintoja, yhteistä suuntaa sekä kykyä ja halua ymmärtää molempien tarpeita ja tavoitteita.

Oppiva Invest on käynnistämässä testbed-toimintaa, jonka tavoitteena on tiivistää yhteiskehittämistä ja tarjota oppilaitoksille mahdollisuuksia tutustua koulutusalan innovaatioihin.

Verkostoja

Osaamisen kehittäminen ja siihen liittyvät oppimisympäristöt ja teknologiaratkaisut ovat yhdessä ja erikseen monimutkainen ilmiö.

Kokonaisuuteen liittyy valtava määrä erilaisia toimijoita – kutsumme teidät yhteiseen keskusteluun!

Oppiva Investin yhteistyöverkostoja

Hyödynnä raportit ja julkaisut

Parhaat digiratkaisut perustaitojen oppimiseen auttavat oppijaa ja opettajaa

Suurin osa oppijoiden perustaitoja tukevista opettajista käyttää erilaisia teknologioita ja digitaalisia ratkaisuja opetuksen tukena. Ratkaisuja kaivataan erityisesti yksilöllistämiseen ja osaamistarpeiden selvittämiseen.

Opetusteknologiaratkaisujen valintojen ja käyttöönottojen taustatekijöitä ammatillisessa koulutuksessa

Oppiva Investin teettämä selvitys virittää ammatillisen koulutuksen järjestäjien, teknisiä ratkaisuja kehittävien yritysten ja muiden alan toimijoiden yhteistä keskustelua.

Kaikki vailla kehittäjäkumppaneita – Oppiva Invest Oy:n vaikuttavuus- ja ekosysteemityö

Millainen rooli kasvuyrityksillä voi olla ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? Raportti on tarkoitettu koulutuksen järjestäjien, koulutuksen sidosryhmien ja alan kasvuyritysten käyttöön yhteiskehittämisen pohjaksi ja keskusteluiden avaukseksi.