Toimintakatsaus 2022: Voimaa kumppanuuksista ja yritysten onnistumisista

23.11.2022

Vuonna 2022 olemme Oppiva Investissä saaneet seurata myös yritystemme hienoja onnistumisia, vaikka viime vuodet ovatkin olleet koulutustoimialan yrityksille vaikeita. Toimivan yhteistyön ja kumppanuuksien rakentaminen on ohjannut työtämme, sillä tarve koulutustoimialan toimijoiden aidolle yhteistyölle on ilmeinen.

Oppiva Investin toimintakatsaus 2022 on luettavissa pdf-muodossa verkkosivuillamme.

– Emme ole olleet suojassa poikkeuksellisten aikojen haasteilta. Kasvuamme ja toimintaamme ovat hidastaneet maailmanlaajuinen pandemia ja sen jälkeen koko Eurooppaa varjostava sota, energiakriisi ja taantuma, toimitusjohtaja Titta Mantila Oppiva Investistä summaa.

Yleinen kasvun rahoituksen markkina on heikentynyt jyrkästi – tämä on todellisuutta yrityksille, jotka kehittävät ratkaisuja oppimisympäristöihin ja joiden täydentävänä rahoittajana OI voi toimia. OI:n hallituksen puheenjohtaja Harri Lauslahti näkee kuitenkin myös myönteisiä kehityskulkuja.

– Ammatillisen koulutuksen tarve lisääntyy. Oppivelvollisuutta on pidennetty, mikä ohjaa koulutuksenjärjestäjiä kehittämään oppimisympäristöjä. Koulutukselta odotetaan kykyä uudistaa työvoiman osaamista ja kohdistaa koulutusta erityisesti työvoimapulaa kohtaaville aloille. Tarve, odotukset ja vaatimukset jatkuvalle oppimiselle lisääntyvät työpaikoilla – osaamisen kehittäminen nähdään yrityksissä tärkeänä kilpailutekijänä, Lauslahti sanoo.

Kasvutarinat hautuvat

Vaikka toimialan yritysten kasvusuunnitelmia on koeteltu monin eri tavoin, myös kasvutarinoita on kypsymässä. 

– Yritykset kehittävät innovaatioitaan edelleen. Yrityksissä parannetaan kasvun edellytyksiä täsmällisin toimin ja viedään liiketoimintaa systemaattisesti eteenpäin – myös uusille ja kansainvälisille markkinoille, Mantila sanoo.

Koulutuksen järjestäminen ja oppimisympäristöt ovat pysyvästi muuttuneet, ja oppilaitoksissa mietitään nyt aivan uudelta pohjalta digitalisaation mahdollisuuksia – oppimisympäristöjen kehittämisessä otetaan ja tullaan ottamaan uusia askelia taloustilanteesta huolimatta. 

Oppiva Investin verkostoja

Aidolla yhteistyöllä kilpailuetua Suomelle

Verkostojen, yhteistyön ja kumppanuuksien rakentaminen on ollut yksi OI:n painopisteistä. Olemme suunnitelmallisesti luoneet suhteita ammatillisen koulutuksen toimijoihin. Olemme liittyneet lukuisiin olemassa oleviin verkostoihin ja omalta osaltamme rakentaneet ekosysteemiä koulutuksen järjestäjien, ammatillisen koulutuksen sidosryhmien, kasvuyritysten ja niiden ympärillä olevien verkostojen välille.

Lauslahti painottaa, että koulutustoimialan toimijoiden aitoon yhteistyöhön on syytä panostaa.

– Tarvitsemme tutustumista, aitoa yhteistyötä, yhteisiä pohdintoja, yhteistä suuntaa sekä kykyä ja halua ymmärtää toistemme tarpeita ja tavoitteita. Yhteistyöllä voimme rakentaa ammatillisesta osaamisesta Suomelle merkittävän kilpailuedun.

Oppiva Investin toimintakatsaus 2022

  • Voimaa kumppanuuksista ja yritysten onnistumisista – Toimitusjohtajalta
  • Katse kohti mahdollisuuksia – Hallituksen puheenjohtajalta
  • Investointeja ammatillisen koulutuksen uudistumiseen
  • Koulutus- ja EdTech-toimialat kasvavat
  • Verkostoja ja vaikuttavaa yhteistyötä
  • Kestävyys ja vastuullisuus – kiinteä osa rahoitus- ja sijoitustoimintaa
  • Kasvuyrityksiltä ratkaisuja ammatillisen osaamisen, oppimisen ja oppimisympäristöjen kehittämiseen

Voisit olla kiinnostunut myös

No posts